Uraanitietoa Pohjois-Karjalasta
 
Pohjois-Suomessa kohu uraaninetsinnästä
YLE Uutiset. Julkaistu 26.02.2007, klo 21.13 (päivitetty 26.02.2007, klo 22.24)

Pohjois-Suomessa Oulangan kansallispuiston kupeella on noussut kohu uraaninetsinnästä. Maanomistajien ja Sallan kunnan mukaan kansallispuiston lähialueilla on tehty maaperän uraanipitoisuuden koeporauksia ilman asianmukaista lupaa. Kauppa- ja teollisuusministeriö aikoo nyt tutkia mahdolliset epäselvyydet.
Oulangan kansallispuiston ympäristö Kuusamossa ja Sallassa on viime vuodet kuhissut uraaninetsijöitä. Mielenkiinnon taustalla on arvio siitä että Ruka-Oulangan alla on eräs Euroopan merkittävin uraanimalmio.

Vuodenvaihteessa Kauppa- ja teollisuusministeriö hyväksyi uraanikaivosvaltauksen Kuusamoon, mutta hylkäsi toisen Sallassa. Maanomistajat ovat saaneet havaita että heidän maillaan kairaa ja liikkuu ulkopuolisia toimijoita, joilla ei välttämättä ole asianmukaisia lupia.

- Haluan alleviivata, että mitään varmaa tietoa siitä, että laitonta uraaninetsintää olisi, ei ole, sanoo kaivosylitarkastaja Pekka Suomela Kauppa- ja teollisuusministeriöstä.

Oulanka ei ole ainoa alue maassamme joka on saanut maanomistajat peräämään oikeuksiaan. Nyt Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättänyt selvittää uraanietsintöjen lainmukaisuudet.

- Meillä on ministeriössä tarkoitus ottaa yhteyttä kaikkiin merkittäviin uraaninetsijöihin ja ihan kirjeitse lähdetään kysymään mitä he ovat tehneet ja minkälaisia toimenpiteitä, Suomela sanoo.

Kaivosyhtiöiden mielenkiinto Oulangan malmivaroihin on edelleen hyvin voimakas ja alueelle on haettu useita etsintälupia. Yksi uusista valtaushakemuksista on rajattu juuri sille alueelle, josta on porattu varausluvalla ehkä Euroopan parhaat uraaniarvot.

- Varausoikeus ei oikeuta toimintaan maastossa eikä minkäänlaisiin tutkimustoimiin, Suomela jatkaa.

- Sallan kunta vaatii, että kaikki uraaninetsintä keskeytään Oulanka-Savina -alueella ja selvitetään onko mahdollisia väärinkäytöksiä tapahtunut, ja senkin jälkeen uraanin etsintä kielletään koska se on niin arvokas alue, sanoo Sallan kunnanjohtaja Kari Väyrynen.

YLE Uutiset

Salla haluaa selvityksen uraanin kairauksista
Julkaistu 27.02.2007, klo 13.13 (päivitetty 27.02.2007, klo 14.46)

Sallan kunta haluaa selvittää, ovatko kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiehet tienneet maanantaina julkisuuteen nousseista Oulangan luvattomista uraanin kairauksista.
Kansliapäällikkö Erkki Virtasen mukaan tiedossa ei ole mitään epämääräisyyttä ministeriön virkamiesten menettelyssä, mutta Sallan kunnan väitteet selvitetään välittömästi.

Ministeriö selvittää myös Geologisen tutkimuskeskuksen menettelyn ja uraania etsineiden kaivosyhtiöiden mahdolliset luvattomat uraanikairaukset Oulangan-Savinan varausalueella.

Kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan uraanin kairaus maaperästä ilman valtauslupaa on kielletty.

YLE Uutiset
 

Etusivulle
Päivitetty 27.2.2006