Voittoisat uraaniliikkeet kokoontuivat Kolilla
”Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta maassamme ei ole yhtään
lainvoimaista
uraanikaivosvaltausta.” Näin totesi Luonnonsuojeluliiton valtuuston
muoniolainen
puheenjohtaja Markku Kuortti uraanikaivosliikkeiden valtakunnallisessa
tapaamisessa Kolilla viikonloppuna.
Monikansallisten kaivosyhtiöiden uraanivaraukset johtivat pari
vuotta sitten
kansanliikkeiden syntyyn eri puolille Suomea. Vastustuksen ansiosta
kauppa- ja
teollisuusministeriö on joutunut käsittelemään
valtaushakemuksia aikaisempaa
tarkemmin. Tuloksena on ollut monien uraanikaivosvaltausten hylkääminen
Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kolarissa, Sallassa ja Enossa.
Valtaushakemuksia on hyväksytty vain Pohjois-Karjalaan ja Kuusamoon,
mutta
niistäkin on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
”Seuraamme uusia valtaushakemuksia hyvin tarkkaan”, Tuomo Tormulainen
Kontiolahdelta sanoo. Kauppa- ja teollisuusministeriössä
on vireillä
valtaushakemuksia Kontiolahden ja Enon lisäksi Paltamossa, Kuhmossa,
Kuusamossa,
Sallassa ja Tervolassa.
Lisäksi uraanin tutkimusvaraus on tiedossa ainakin Nilsiässä.
Uraanivarauksia
voi olla kuitenkin paljon enemmän, koska varausvaiheessa ei tarvitse
ilmoittaa
mitä metallia etsitään. Ainakin Namura Finland Oy ilmoittaa
tekevänsä uraanitutkimuksia Keski-Suomessa.
Syksyllä odotetaan vanhentunutta kaivoslakia uudistavan virkamiestyöryhmän
esitystä. ”Luonnon ja maiseman arvojen turvaaminen sekä kansalaisten
tiedonsaanti, osallistuminen ja muutoksenhakuoikeus täytyy saada
nykyajan
tasolle”, luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola Luonnonsuojeluliitosta
vaatii.
Lisätiedot
- Markku Kuortti, Luonnonsuojeluliiton valtuuston puheenjohtaja, 050
567 8917
- Tapani Veistola, Luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelusihteeri, 0400
615 530
- Tuomo Tormulainen, Kontiolahti, 050 323 4368
- Markku Aho, Enon Luonnonystävät, 044 576 7201
- Tarja Leinonen, Kainuun luonnonsuojelupiirin piirisihteeri, 050 552
4426
- Hannu Haapa, Länsi-Uusimaa, 040 5700 491
- http://uraanitieto.tormunet.fi/ (Kolin seminaarin lisäksi linkkejä
paikallisiin liikkeisiin)
Seminaarissa pidetyt puheenvuorot:
http://uraanitieto.tormunet.fi/esitykset/koli2007_esitykset.htm
|