Taideteos kansanliikkeen tueksi uraanikaivoshanketta
vastaan
Helsinkiläinen kuvanveistäjä ja kivimies Pessi Manner
lämmittää kallioseinämää puhalluslampulla.
Mies tekee Luonto vastaa -nimistä kallioveistosta, joka valmiina kuvaa
rikkoutunutta säteilyvaaramerkkiä.
- Herätellään ihmisiä huomaamaan miten törkeä
uraanikaivoshanke on, Manner sanoo.
Hän on aiemmin tehnyt Nummi-Pusulaan kallioon halkaisijaltaan
lähes viisimetrisen auringon.
- Siellä puolessatoista viikossa teoksen julkistamisen jälkeen
tuli kaivoshanketta vastustavaan adressiin pari tuhatta nimeä lisää.
Julkisuutta haetaan tälläkin Areva NC:n Enon-Kontiolahden
valtausalueella, Enon Kuusijärvellä tämän viikon perjantaina
paljastettavalla teoksella. Sopivaa kallioseinämää alueelta
etsittiin useiden päivien ajan.
- Soittivat lauantaina, että nyt löytyi ja jo sunnuntaina
olin täällä. Kyllä tämä valmistuu perjantaiksi,
taiteilija lupasi maanantaina puolenpäivän aikaan.
Pohjois-Karjalassa toimiva uraanikaivosten vastainen kansalaisliike
valmistelee yhdessä luonnonsuojeluliiton ja maanomistajien kanssa
valitusta Kauppa- ja teollisuusministeriön myöntämästä
valtauspäätöksestä.
Ympäristön pilaamisen ohella valitusta perustellaan Kontiolahden
kunnan ensisijaisen vedenottamon pohjavesien suojelutarpeella.
Vain maanomistajat ja välittömät rajanaapurit voivat
asiassa valittaa. Valtausalueella on 65 eri maanomistajaa. Korkeimmalle
hallinto-oikeudelle osoitettava valitus pyritään tekemään
mahdollisimman huolellisesti, koska aluetta koskevilla päätöksillä
on jo nyt ollut ennakkotapauksen luonne.
Ympäristötaiteen lisäksi seudulla on vireillä maakunnan
eturivin esittävien taiteilijoiden tukikonsertti sekä erilaisia
keskustelutilaisuuksia, joilla kriittisyyttä uraanikaivoshanketta
vastaan pidetään yllä.
|