Uraanitietoa Pohjois-Karjalasta
 
Helsingin Sanomat 27.5.2007 Talous

Kaivosylitarkastaja sai natsansa takaisin
Juhana Rossi 

Armeijassa kuritetaan sotilaita ottamalla heiltä sotilasarvo eli natsat pois. 
Kesäkuussa 2006 tällainen seremonia järjestettiin kauppa- ja teollisuusministeriössä. 
Vuosikymmenien ajan kauppa- ja teollisuusministeriössä (KTM) oli noudatettu käytäntöä, jossa kaivosylitarkastaja myönsi malminetsintään liittyvät valtausoikeudet, jos valtaushakemukset täyttivät kaivoslain ehdot. 
KTM lakkautti tämän käytännön, ja valtuudet hyväksyä valtauksia siirrettiin KTM:n teknologiaosaston johtajalle. 
Kaivosylitarkastaja, koulutukseltaan geologi, katsoi tehtäviensä muuttuneen ja erosi virastaan. 
Uusi kaivosylitarkastaja, koulutukseltaan juristi, aloitti vuodenvaihteessa. Toukokuun alussa hän sai takaisin valtuudet myöntää valtausoikeuksia. 
Tästä manööveristä päätti viime kädessä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk). 
Kysymys kaivosylitarkastajan tehtävistä oli osa isoa ja nopeaa muutosta, jossa vanha tapa myöntää valtausoikeuksia katsottiin aikansa eläneeksi. 
Tilalle tuotiin uusi byrokraattisempi järjestely, johon liittyy kuulemismenettely. 
Kun malminetsijä hakee KTM:ltä valtausoikeutta, KTM kuuntelee kaikkia asianosaisia ja pyytää tarvittaessa malminetsijältä lisäselvityksiä. 
Esimerkiksi viime viikolla Sotkamon kunta ilmoitti malminetsintäyhtiö Apofasille, että se ei tue Apofasin valtaushakemusta Sotkamossa sijaitseviin lyijy- ja sinkkiesiintymiin. 
Valtaus olisi sijoittunut Kontinjoen kylään, jossa asuu noin 30 henkeä, ja lähelle paikallista koulua. Niinpä kunta katsoi, että sillä on velvollisuus vastustaa Apofasin valtaushanketta alusta lähtien, kunnanjohtaja Jari Tolonen kertoo. 
Tässä yhteydessä täytyy mainita, että Sotkamossa suhtaudutaan myönteisesti kaivostoimintaan. Se työllistää Tolosen mukaan kunnassa nyt noin 80 henkeä ja tulevaisuudessa jopa 700 henkeä. 
Valtausoikeus kuulostaa kaikkivoipaisemmalta kuin mitä se on. Käytännössä se tarkoittaa tutkimuslupaa kaivoskivennäisten etsintään. 
Jos lupa myönnetään, malminetsijä saa esimerkiksi kairata kallioperää valtauksellaan. Laki velvoittaa malminetsijää korvaamaan maanomistajalle aiheuttamansa vahingot ja haitat. Valtauksesta pitää maksaa pientä vuokraa. 
Valtausoikeuden taustalla on yksinkertainen idea. Harvaa maanomistajaa kiinnostaa malminetsintä, joka vaatii rahaa ja erikoisosaamista. 
Sen sijaan rahaa ja osaamista sekä halua malminetsintään on siihen erikoistuneilla yrityksillä, kun kynnys etsintään on riittävän matala. 
Jos malminetsijän pitäisi ostaa tai vuokrata jokainen tutkimisen arvoinen kohde, kaivokset jäisivät perustamatta. 
Kaivosten etsintä on nimittäin melkoista neulan hakemista heinäsuovasta. 
Esimerkiksi vuonna 2005 KTM hyväksyi 427 valtausta ja 10 kaivospiiriä eli lupaa perustaa kaivos. Vuoden 2006 osalta luvut olivat 315 ja 9. 
Myönnetty kaivospiiri ei automaatisesti johda kaivoksen perustamiseen. Tuhatta myönnettyä valtausta kohden perustetaan ehkä yhdestä kahteen kaivosta. 
Uusi valtausten käsittelytapa on tällä haavaa hidas ja mielivaltainen. 
Yhtä valtaushakemusta voidaan käsitellä yli vuoden ajan, ja kuka tahansa asianosainen, kunta tai yksittäinen maanomistaja, voi halutessaan jarruttaa luvan käsittelyä. 
Jos valtauksien myöntäminen ei nopeudu, ulkomaisten kaivosyhtiöiden halukkuus investoida Suomeen vähenee. Se koituu Suomen tappioksi. 
Suomen kallioperä on geologisesti kiinnostavaa ja olosuhteet kaivostoiminnalle ovat otolliset: Suomessa on koulutettua työvoimaa, hyvät liikenneyhteydet ja toimiva hallinto ja oikeuslaitos. 
Nämä tekijät houkuttelisivat periaatteessa ulkomaisia kaivosyhtiöitä Suomeen nyt, kun metallien hinnat ovat kallistuneet paljon. 
Luvassa olisi siis työtä ja hyvinvointia alueille, joilla riittää työttömyyttä ja asumatonta metsämaata. 
Miksi sitten KTM siirtyi nykyiseen lupamenettelyyn? Osansa oli varmasti julkisella paineella, jota aiheutti uraaninetsinnän herättämä kohu. 
Painetta synnytti myös hengeltään terve mutta yksityiskohdiltaan vanhentunut kaivoslaki. 
Kun laki säädettiin 1960-luvulla, jokainen oksan rasahdus tai lapion pisto ei vielä katkaissut kestävää kehitystä. 
Kun lakia pian uudistetaan, lupakäsittely saattaa siirtyä KTM:stä esimerkiksi Turvatekniikan keskus TUKESiin. 
Jos näin käy, KTM:ssä todennäköisesti riemuitaan: ministeriön teknologiaosasto voisi unohtaa lupakärhämöinnit ja keskittyä leipälajiinsa eli teknologiapolitiikkaan.

JUHANA.ROSSI@SANOMA.FI 
KIRJOITTAJA ON HELSINGIN SANOMAIN TALOUSTOIMITTAJA. 
 

Etusivulle
Päivitetty 27.5.2007